Seppälä palaa kisa-altaaseen viikonloppuna
STT
Hyväntuulinen Hanna-Maria Seppälä valmistautuu ensimmäisiin kisoihin sitten kesän ja kylkivamman ilman odotuksia. Seppälä ui viikonloppuna kilpaa maailmancupin kisassa Singaporessa, mutta lähinnä vain siksi, että on paikalla ja harjoitellut innostavassa ympäristössä kuukauden verran.
- En herkistele kisoihin millään lailla. Olen tällä hetkellä aika jumissa näin kesken harjoittelun. On vain treenikisa, Seppälä sanoo puhelimitse.
Singaporessa hän ui kaikki vapaauinnit (50, 100 ja 200 m) ja sekauinnin (100 m).
Seppälän päätavoite tämän vuoden puolella osuu joulukuuksi ja lyhyen radan MM-kisoihin Dubaissa. Siellä hän tavoittelee mitalia 100 metrin vapaauinnissa ja mahdollisesti 100 metrin sekauinnissa.
Singaporessa tavoitteita ei ole. Singaporessa suomalaisista uivat myös Anni Alitalo, Heidi Karjalainen ja Eeva Kuusela.
Seppälän EM-kesän pilasi murtunut kylkiluu. Vamma on parantunut, mutta vaivaa edelleen kuntouttamisen raskaimmissa liikkeissä.




