Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.02.2012 22:23
A A A

Suomalaiset epäonnistuivat lumikourun MM-finaalissa

Suomalaislumilautailijat kokivat pettymyksen TTR-kiertueen MM-kisojen lumikourufinaalissa Oslossa. Markus Malin ja Peetu Piiroinen miehittivät kymmenen miehen finaalissa kaksi viimeistä sijaa.

Ylivoimaiseen voittoon laski sveitsiläinen Iouri Podlatchikov huippupisteillä 90,8. Hopeaa ja pronssia ottivat amerikkalaiset Matt Ladley (87,6 pistettä) ja Louie Vito (86,9).

Malin ei onnistunut yhdessäkään laskussa nappiin ja joutui tyytymään 75 pisteeseen.

- Harmittaa kyllä todella paljon. Lähdin finaaliin kaikki tai ei mitään -fiiliksellä. Toisella runilla olisin varmasti taistellut kärkisijoista Podladtchikovin kanssa, mutta viimeisessä tempussa tipuin hyllylle, Malin harmitteli.

Piiroinen kaatui kaikissa kolmessa finaalilaskussaan ja sai vain 39,2 pistettä.

- Finaalin vika sija, on sekin aika saavutus. En pysynyt tänään pystyssä yhtäkään runia. Tarkoitus oli tietenkin toinen, Piiroinen sanoi.

Naisten MM-kultaa taituroi amerikkalainen Kelly Clark.

MM-kisojen päätöspäivänä huomenna sunnuntaina lasketaan slopestylen finaalit.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu