Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.10.2008 17:52
A A A

Tarja Nissi: "Pudottaudun puun juurelle"

- Olipa vaikeaa pallopeli-ihmiselle! muistelee kuopiolainen Tarja Nissi oman maratonprojektinsa alkua. Pallopeleissä kun sykkeen säätely on vaikeaa, ja nyt pitikin tehdä peruskestävyyden eteen jotain ihan muuta.

- Sauvakävely oli mulle uusi juttu. Ennen ajattelin siitä, että blääh, nauraa Tarja Nissi.

Vaikeaa oli opetella asentokin.

- Olen hyppinyt paljon, ja silloinhan lantio on koukussa. Nyt piti opetella juoksemaan lantio suorana.

Varusteiden, erityisesti lenkkikenkien, merkitys korostui projektin aikana.

Valmennusohjelman aikana Tarja Nissi kärsi krampeista, polvivaivoista, flunssasta ja silmä- ja korvatulehduksesta ja alaselkäkin prakasi.

- Niinpä olin sen kysymyksen edessä, että kuinkas se maraton?

Kaikesta huolimatta Nissi juoksi syyskuun Kuopio maratonilla koko matkan maaliin saakka. Mies ja lapset kannustivat matkan varrella.

- Olin venyttelemässä Maxi makasiinin kohdalla pylvästä vasten, kun mies soitti, että jotkut ovat jo tosi väsyneen näköisiä. Myöhemmin hän kertoi, ettei viitsinyt sanoa, että näytin minäkin aika väsähtäneeltä, Nissi nauraa.

Tulevaisuuden suhteen tavoitteet ovat maltilliset.

- Pudottaudun puun juurelle näissä asioissa. Sauvakävelyä ja kuntosalia - liikuntaa ilman vaivoja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Urheilu