EmediateAd

Lantto-käräjillä tutkailtiin revittyjä papereita

5.11.2009 17:12 (Päivitetty 5.11.2009 17:12) Martti Ripaoja

Loppusuoralleen kääntyvä lääkäri Pekka Lanton oikeudenkäynti paneutui torstaina siihen, hävittikö Lantto asiakirjoja, jotka olisi kuulunut säilyttää.

Itse teosta ei ollut riitaa. Pekka Lantto myöntää repineensä roskakoriin joukon papereita kesällä 2004 siivotakseen paisunutta arkistoa.

– Tieto on arkistoitava, ei paperia. Paperi on sen jälkeen hyödytön, tai haitallinen, kun tieto on siirretty sairauskertomukseen, Lantto perusteli.

Hän kertoi hävittäneensä vain tarpeettomiksi käyneitä papereita, joista oli kaksoiskappale tai kopio muualla, tai joiden oleelliset tiedot oli siirretty talteen.

– Vain lääkäri voi päättää, mikä tieto on potilaan terveydentilan seuraamisessa tärkeää historiallista tietoa. Sillä ei ole merkitystä, paljonko valkosoluja oli tänään tai huomenna tai vuoden päästä. En ole koskaan nähnyt, että näistä tiedoista olisi ollut jotain hyötyä. Haittaa kyllä voi olla, kun niitä pitää selata, Lantto totesi.

Syyttäjän mukaan Lantto kuitenkin heitti pois asiakirjoja, jotka olisi lain mukaan pitänyt säilyttää. Lantto repi roskakoriin ainakin 16 eri potilaan potilasasiakirjoja, yhteensä ainakin 42 kappaletta. Poliisitutkinnassa palasia kerättiin talteen ja koottiin uudelleen.

» Lue aiheesta lisää perjantain Savon Sanomista.

Kommentoi artikkelia