| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kallansiltojen uusiminen etenee
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistyksen Savo-Karjalan piirin puheenjohtaja Pekka Salminen kertoo, että kolme yhdistyksen jäsenyritystä on mukana työliittymissä, jotka osallistuvat uusien Kallansiltojen rakennushankkeeseen Kuopiossa.
- Suurin osa hankkeessa olevista autoilijoista on Suomen Kuorma-autoliiton jäseniä, hän kertoi torstaina.
- Kallansillat-hanke ja valtatie viiden parantaminen on logistisesti merkittävä hanke Pohjois-Savossa, hän korostaa.
Savo-Karjalan tiepiiri esitteli Kallansillat-hanketta alan toimijoille eilen illalla Kuopiossa.
Kun hanke noin viiden vuoden päästä valmistuu, poistaa se tiejohtaja Petri Keräsen mukaan merkittävän liikenneverkon toimivuusriskin Kuopion pohjoispuolelta ja parantaa Kuopion seudun ja koko maakunnan mahdollisuuksia kehittyvänä ja dynaamisena asuinympäristönä. Hankkeen myötä mahdollistuu myös entistä paremmin maakunnan vetovoimaisimman teollisuusalueen kehittyminen Sorsasalon ja Rissalan välillä.
Tiehallintonnon projektipäällikkö Hannu Nurmi toteaa, että ensi vuonna työkohteita Päiväranta - Vuorela-hankkeella on jo useassa paikassa.
Vuoden alusta alkaa vesistöpenkereen rakentaminen välille Sorsasalo - Suosaari ja kevättalvella alkavat Tikkalansaaren avattavan ratasillan ja rinnakkaistien sillan rakentaminen. Vuoden aikana alkavat maanrakennus- ja siltatyöt täysimääräisesti myös Vuorelan alueella.
|
|


