EmediateAd

Lentokentäntielle kiertoliittymä ja alikulkuja

12.5.2010 5:00

Lisää aiheesta

Helka Shecter

Kallansiltojen työmaahan liittyvän Lentokentäntien parannustyöt ovat olleet käynnissä parin viikon ajan. Tiellä ahertaa viitisentoista henkeä. Koneita on puoli tusinaa.

- Louhinta ja maanleikkaustyöt on vasta aloitettu, kertoo työmaapäällikkö Tomi Virkkunen Destiasta.

Uutta maantietä rakennetaan valtatie 17:n ja Karjalan Lennoston liittymän välille. Osuus voidaan muuttaa kriisiajan varalaskupaikaksi.

Räjäytysten vuoksi lyhyitä liikenteen pysäytyksiä on tiellä päivittäin syksyyn saakka ja nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa.

Syksyllä osa uudesta tielinjauksesta otetaan käyttöön. Työmaa on pysähdyksissä talven ajan.

Koivut pois

Ensi vuonna lentokentän edustalle rakennetaan pois kaadetun koivikon tilalle kiertoliittymä, josta kuljetaan lentokentälle ja Jälän tielle.

Tielle rakennetaan myös kevyen liikenteen väylä. Toivalan puoleisessa päässä se muodostuu nykyisestä maantiestä, jota kavennetaan. Loppuosalle tietä rakennetaan uusi kevyen liikenteen väylä.

Lentokentän kiertoliittymän kupeeseen rakennetaan alikulku kevyelle liikenteelle, samoin lennoston risteykseen.

Kesäkuun alkupuolella lennostoon menevän alikulun rakentamisen ajaksi liikenne ohjataan rakennettavalle kiertotielle. Kiertotiejärjestelyjä tulee myös kun uusi tie liitetään vanhaan.

Kaikkineen työt valmistuvat vuoden 2011 syksyllä.

Kommentoi artikkelia