Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.03.2010 03:27
A A A

Ahtaajakiistaa varaudutaan sovittelemaan läpi yön

Ahtaajien lakonuhkan sovittelu alkoi valtakunnansovittelijan toimistolla heti autoliikenteen työkiistan ratkettua. Lakko alkaa aamukuudelta huomenna, ellei sopua työehdoista löydy sitä ennen.

Valtakunnansovittelija Esa Lonkan mukaan työkiistaa varaudutaan neuvottelemaan tarvittaessa aamuun asti. Hän ei katso, että autoliikenteen lakon loppuminen suoranaisesti helpottaisi ahtaajakiistan sovittelua, mutta myöntää sen parantavan tunnelmia ahtaajasovittelun suhteen.

Työntekijäpuolella myös autoalan kiistassa neuvotelleen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Timo Räty korostaa, että kyseessä on kaksi erillistä työkiistaa, joita ei ole linkitetty toisiinsa.

Toteutuessaan lakko kuristaisi pahasti Suomen vientiä ja teollisuutta. Se pysäyttäisi ulkomaankaupasta 80 prosenttia. Pitkittyessään se tyhjentäisi myös kauppojen hyllyjä.

Noin 25 satamassa työskentelee suunnilleen 3 000 AKT:hen kuuluvaa ahtajaa.

Autoliikenteen ja ahtaajien lisäksi perjantaina uhkaa kolmas AKT:n työtaistelu. Se koskee huolinta-alaa ja varastoterminaaleja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa