Vaalirahavyyhti aukeaa piinallisen hitaasti
Asioihin selvyyttä ehkä vasta vaalien jälkeen
STT
Ainakin neljä todennäköisesti uudelleen ehdolle asettuvaa kansanedustajaa joutuu riippumaan löysässä hirressä pitkälle kevääseen. On nimittäin yhä todennäköisempää, että vaalirahasotkun mahdolliset oikeudenkäynnit siirtyvät kevään eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Ehdokkaiden kannalta ongelmana siten on, että äänestäjät voivat osoittaa luottamusta tai epäluottamusta vain julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella.
Tapausten asiakirjatkin tulevat julkisiksi vasta silloin, kun asiat ovat olleet ensimmäistä kertaa esillä oikeudessa. Ne tulevat kaikkien saataville myös silloin, jos syyttäjä tai poliisi katsovat, ettei rikosta ole tapahtunut.
Rahasotkuissa ovat kokoomuksesta kansanedustajat Marja Tiura, Ilkka Kanerva ja Sampsa Kataja. Keskustasta mukana ovat edellinen puheenjohtaja Matti Vanhanen ja kansanedustaja Antti Kaikkonen. Vanhasen tilannetta helpottaa, ettei hän asetu enää ehdokkaaksi. Ehdokkaat ovat olleet vähäsanaisia tilanteesta.
Tilanne on kiusallinen sekä ehdokkaille että puolueille. Niin kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kuin keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen korostavat, että viranomaisten prosessit kulkevat aivan eri tietä kuin poliittinen prosessi; ei ole mitään perusteluja sille, että poliitikkoja pitäisi näissä asioissa kohdella eri tavoin kuin muita kansalaisia.
Puoluesihteerien mukaan kummassakaan puolueessa vaalirahasotkun selvittäminen ei sinänsä vaikuta vaalikampanjaan. Kummankaan puolueen johto ei anna mitään neuvoja ehdokkaille. Kukin ehdokas tekee omat ratkaisunsa ehdokkuudestaan.




