Evira rauhoittelee asetaldehydikohua

8.2.2010 16:32 (Päivitetty 8.2.2010 21:13) STT

Maitotuotteiden tai hedelmien sisältämä asetaldehydi ei Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan anna aihetta vältellä niiden käyttöä.

Kaleva ja Turun Sanomat uutisoivat eilen professori Mikko Salaspuron tutkimustuloksia, joiden mukaan hapatetut maitotuotteet, kuten esimerkiksi jogurtti, sisältävät vaarallisia määriä asetaldehydiä.

Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut asetaldehydin syöpää aiheuttavaksi aineeksi korkeimpaan riskiluokkaan tupakan ja asbestin rinnalle.

Eviran yksikönjohtaja, professori Kimmo Peltonen arvioi, että tähänastisten tutkimusten perusteella ei ole syytä huolestua asiasta.

Kyseessä voi olla samankaltainen ilmiö kuin kasvisten sisältämissä nitraateissa. Nitraatti on haitallinen aine, mutta kasvisten mikrobitoiminnasta ei ole havaittu merkittäviä haittoja ihmisille.

Asetaldehydiä on useissa tavallisissa elintarvikkeissa. Omenoihin, päärynöihin ja marjoihin sitä syntyy sisäsyntyisesti. Sitä käytetään myös aromina ja säilöntäaineena.

Käymisen myötä sitä muodostuu esimerkiksi maitovalmisteisiin ja säilöttyihin vihanneksiin.

Keskustelua aiheesta ponzi | 8.2.2010 16:59:29 No tämä perustelu tuntuu jotenkin järkevältä ja rauhoittavalta vaikka onkin elintarviketeollisuuden edustajan antama. Ei tässä nyt ehkä mitään kovin suurta yleistä terveysuhkaa ole esille ponnahtanut. Mutta mitähän sanoo Evira ja maatalousministeri vai onko se jo meidän tiedossamme. :-) Vastauksia: 2 | Osallistu keskusteluun