Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.11.2009 12:39
A A A

Aikatauluja jouduttiin Kuopiossa muuttamaan

Piikki riitti lopulta kaikille vuorossa olleille

Torstain sikainfluenssarokotukset on saatu päätökseen Kuopion pääterveysasemalla. Tiedottaja Satu-Mari Tolosen mukaan rokotteet riittivät, ja viimeisetkin rokotusvuorossa olleet halukkaat saivat H1N1-pistoksen.

- Kyllä tästä vielä Kuopio selviää, Tolonen huokaisi.

Viiden jälkeen iltapäivällä jono oli kutistunut 40-50 metriin.

Kuopion pääterveysasemalle riskiryhmien influenssarokotuksiin jonotti torstaina hieman ennen kolmea noin 2000 ihmistä.

Kuopion kaupunki kertoo, että rokotettavien määrän arviointi perustui aiempien vuosien kausi-influenssarokotteiden ottaneiden määrään. Nyt kuitenkin H1N1-rokotusta haluavia oli huomattavasti enemmän.

Rokottamatta jääneille uusi aika

Ne, jotka jäivät keskiviikkona ilman rokotusta, saavat rokotuksen ensi viikolla. Tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä selvillä.

Torstaina Kuopiossa rokotettiin riskiryhmäläisiä 16-64-vuotiaita henkilöitä, joiden sukunimi alkaa kirjaimilla M - Ö.

Usea kuopiolainen 16-64-vuotias riskiryhmäläinen ei halunnut jonottaa keskiviikkona ja torstaina.

Näin ollen kaupunki jatkaa rokotusohjelmaa THL:n ohjeistaman järjestyksen mukaisesti.

Tämä tietää, että riskiryhmään kuulumattomien, 6-35 kuukauden ikäisten lasten rokotukset ensi viikolla peruuntuvat. Näin senkin vuoksi, että rokotetta ei ole riittävästi. Rokotetta tulee maahan asteittain lyhyellä varoitusajalla.

Jonoihin puolitoista tuntia etuajassa

Pääterveysasema täyttyi torstaina ihmisistä jo puolitoista tuntia ennen sikainfluenssarokotusten alkamista. Jono ulottui puoli yhdeltä ulos noin kymmenen metrin mitalta. Yhdeltä jono ylti Museokadun parkkipaikalle.

Varttia vaille kolmen aikaan viimeisimmät jonottajat seisoivat Suokadun ja Kuninkaankadun kulmassa. Ovelle ehtineet kertoivat Savon Sanomille, että ovat jonottaneet noin kaksi tuntia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa