Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.01.2010 17:36
A A A

Hazardin Halme-kolumnista tutkintapyyntöjä poliisille

Kuohunta edesmennyttä Tony Halmetta koskevan kolumnin ympärillä yltyy. Nyt Kaarina Hazardin Halmeesta Iltalehteen kirjoittamasta kolumnista on jo tehty kaksi tutkintapyyntöä poliisille. Asiasta kertoo Kotimaa-lehden Kotimaa24-verkkopalvelu.

Helsingin poliisin mukaan tutkintapyyntöjen takana on sivullisia.

- Syyteoikeus tällaisessa asiassa olisi vain tietyillä Halmeen lähisukulaisilla tai muutoin erityisen läheisillä henkilöillä, rikoskomisario Jouni Niskanen kommentoi Kotimaalle.

Ilta-Sanomien mukaan Halmeen äiti kuitenkin harkitsee rikosilmoituksen jättämistä. Äiti on jo aiemmin kannellut kolumnista Julkisen sanan neuvostoon (JSN).

Äiti toteaa Ilta-Sanomissa, että Hazardin kohukirjoitus loukkasi häntä syvästi.

- Kaikkein pahinta oli se, kun hän kirjoitti, kuinka Tony tajusi lähteä. Se koski sydämeeni. Loukkaannuin sydänjuuriani myöten.

Rikoslain mukaan kunnianloukkauksesta voi saada tuomion, jos esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa