Hazard pyytää anteeksi Halme-kolumniaan
STT
Kaarina Hazard pyytää anteeksi Tony Halme -kolumninsa aiheuttamaa mielipahaa. Hazard esitti anteeksipyyntönsä Iltalehteen kirjoittamassaan kolumnissa.
- Ihan tähän kärkeen pyydän anteeksi kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi, Hazard kirjoittaa.
Kohukolumni julkaistiin viikko sitten Iltalehdessä. Lehti on saanut kirjoituksesta runsaasti palautetta, ja Tony Halmeen äiti kertoi eilen Ilta-Sanomissa harkitsevansa rikosilmoitusta kolumnista. Lisäksi kirjoituksesta on tehty yli sata kantelua Julkisen sanan neuvostoon. Asia käsitellään JSN:ssa aikanaan.
Hazardin Halme-kirjoitusta on paheksuttu mm. Facebookissa.
Hazard kuvaa uusimmassa kolumnissaan Halmetta "mahtifiguuriksi". Hän pohtii, mistä Halme-kirjoituksesta noussut kohu kertoo.
- Siltä näyttää, että Tony Halme sai kantaakseen jotakin paljon painavampaa kuin vapaapainijan näyttävät viitat. Hänen hahmoonsa ehkä kiinnittyi sellaista toivoa ja kapinaa, jolle ei juuri nyt näy löytyvän uutta kiinnittymiskohtaa. Miehen poismenoon liittyvä suru lie osin myös laajempaa petetyksi tulemisen tunnelmaa.




