Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.10.2009 10:27
A A A

Henkikirjat Varkauteen Lanttoa pakoon

- Päätin, että vain kuolleen ruumiini yli mummo viedään takaisin Joroisiin. Siirsin hänen henkikirjansa Varkauteen ja sanoin, ettei varkautelaisia ole ennenkään hoidettu Joroisissa, kertoi ylilääkäri Pekka Lanton Joroisissa hoitaman 84-vuotiaan naisen tytär Mikkelin käräjäoikeudessa tiistaina.

- Pyysin useita kertoja Lanttoa lähettämään mummon joko Varkauteen tai Savonlinnaan, mutta hän sanoi ettei siellä mitään voida tehdä. Hän sanoi, että vanhoille tulee aina lisää vaivoja, ja kuolla pitää jokaisen.

Helmikuussa 2002 Joroisten terveyskeskuksen pihalla nilkkansa murtanut nainen oli leikkauksen jälkeen kaksi kuukautta Joroisten terveyskeskuksessa. Leikkaushaava aukesi ja tulehtui, niin että haavasta näkyivät murtuman korjauksessa käytetyt ruuvit ja metallilevyt.

Syytteen mukaan terveyskeskuksen ylilääkärinä toiminut Lantto viivytteli potilaan lähettämisessä erikoissairaanhoitoon.

Hoito terveyskeskuksessa oli riittämätöntä ottaen huomioon potilaan keinonivelet.

Kuume heikensivät

Tulehdus ja kuume heikensivät potilaan kuntoa.

Asiantuntijalääkärin mukaan hänet olisi pitänyt lähettää jo maaliskuussa 2002 erikoissairaanhoitoon, mutta hän pääsi leikkaukseen Savonlinnan keskussairaalaan vasta huhtikuun lopulla.

Puolustuksen mukaan Lantto viivytteli, koska nainen ei ollut leikkauskunnossa.

Syyttäjän mukaan Lanton kertomusta lukuunottamatta mikään todistelu ei osoita hänen aikoneen lähettää potilasta jatkotutkimuksiin.

Tyttären mukaan lopulta Savonlinnassa tehty leikkaus onnistui ja hänen äitinsä kävelee yhä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa