Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.02.2012 07:30
A A A

Hirvikolari ei katso vuodenaikaa

Poliisin tietoon tulleiden hirvieläinonnettomuuksien määrä kasvoi Pohjois-Savossa viime vuonna, vaikka maakunnan hirvikanta pieneni.

Kolareista suurin osa keskittyi Kuopion ja Leppävirran isoimmille pääteille, jossa niin liikennemäärät kuin ajonopeudet ovat suurimmat.

Myös Ylä-Savossa hirvionnettomuudet lisääntyivät hieman, vaikka alueen hirvikannan katsotaan pienentyneen etenkin siellä.

Kymmenen viime vuoden aikana hirvikolareiden määrä niin koko maassa kuin Pohjois-Savossakin on ollut laskussa. Turmia sattuu kuitenkin edelleen ympäri maan ja ympäri vuoden.

Vaikka onnettomuussesonki keskittyy syksyyn, talven mittaan kolarimäärä lähtee nousuun kevättä kohti.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa