EmediateAd

Hyvärinen: Vapauttava päätös sotii näkemyksiäni vastaan

10.12.2009 18:13
Kuva: Martti Kainulainen

Pekka Hyvärinen

STT

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen perustelee eroaan journalistisilla näkemyseroilla. Hyvärinen kokee, että hän ei voinut jatkaa, koska TV2:n saama vapauttava päätös sotii hänen journalistisia näkemyksiään vastaan.

Hyvärinen esitti koeäänestyksessä TV2:n Silminnäkijä-ohjelmalle langettavaa päätöstä, mutta se kaatui äänin 3–4. Neljä edustajaa äänesti tyhjää.

Vastalauseena äänestystulokselle Hyvärinen erosi ja poistui paikalta voimakkaassa tunnetilassa, kertoi JSN:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Matti Saari.

Kokouksesta lähtivät myös kaksi muuta edustajaa, jotka olivat kannattaneet langettavaa päätöstä.

–Kaksi poistui lähinnä junaan. Siihen ei liittynyt minkäänlaista protestia tehtyyn päätökseen, Saari sanoi.

Tämän jälkeen neuvosto antoi yksimielisesti Ylelle vapauttavan päätöksen TV2:n lautakasaohjelmasta.

Hyvärinen ei aio kommentoida neuvoston tekemää päätöstä toistaiseksi laajemmin.

Kommentoi artikkelia