Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.05.2009 04:23
A A A

Insuliinimurhasta ei vielä tuomiota

Tampereen käräjäoikeus ei vielä tänään julistanut tuomiota murhasta ja murhan yrityksestä syytetylle sairaanhoitajalle. Oikeus käsitteli lyhyesti mielentilatutkimusta, jonka mukaan nainen on toiminut täydessä ymmärryksessä.

Mielentilatutkimuksen mukaan syytetyllä on narsistinen persoonallisuushäiriö ja psykopaattisia piirteitä. Nämä piirteet eivät kuitenkaan vaikuta hänen syyntakeisuuteensa, eikä niiden perusteella voida määrätä pakkohoitoon.

Käräjäoikeuden aiemman välipäätöksen mukaan nainen on aiheuttanut iäkkään potilaan kuoleman insuliinin yliannostuksella Ylisen kuntoutuskeskuksessa Ylöjärvellä ja saattanut tuttavapiiriinsä kuuluvan lapsen hengenvaaraan samalla tavoin. Syyttäjäpuoli vaatii naiselle elinkautista vankeutta murhasta ja murhan yrityksestä.

Oikeus ottaa lopullisen kannan rikosnimikkeisiin ja rangaistuksen pituuteen kansliapäätöksessä, joka on määrä antaa ensi viikolla.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa