Insuliinimurhista syytetty hoitaja oli syyntakeinen
STT
Insuliinimurhista syytetty nokialainen sairaanhoitaja on mielentilatutkimuksessa todettu syyntakeiseksi. Tampereen käräjäoikeus on jo aiemmin antanut välituomion, jonka mukaan hoitaja aiheutti iäkkään potilaan kuoleman insuliinin yliannostuksella.
Mielentilatutkimuksen tuloksesta uutisoi ensimmäisenä Ylen Tampereen radio. Syytetyn puolustusasianajaja Pertti Patrikainen vahvistaa tiedon.
- Kyllä se pitää paikkansa. Olen esittänyt asian niin, että kun henkilöä oikeudessa käsitellään syyntakeisena, niin mielentilatutkimus ei anna siihen uudenlaisia näkökulmia, Patrikainen muotoilee.
Tampereen käräjäoikeus käsittelee mielentilatutkimuksen tuloksia maanantaina. Mielentilatutkimus on salassapidettävää aineistoa, mutta tiedot on jo toimitettu asianosaisille.
Patrikaisen mukaan naisen tuomiosta ilman muuta valitetaan hovioikeuteen.




