Internetin uhkapelejä halutaan rajoitttaa

8.2.2009 9:27 (Päivitetty 8.2.2009 9:27)

Jatkossa voittojen siirto nettikasinoilta suomalaisten tileille voi olla kiellettyä.

STT

Valtio kaavailee tiukkoja rajoituksia uhkapeleille internetissä. Jatkossa pankit saatetaan velvoittaa estämään voittojen siirto nettikasinoilta suomalaisten tileille. Myöskään pelipanoksia ei saisi välittää Suomesta ulkomaille, kirjoittaa Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Muutoksia kaavaillaan arpajaislain uudistuksen toiseen vaiheeseen, jota valmistelevan työryhmän on määrä jättää ehdotuksensa ensi kuun loppuun mennessä.

Eduskunta päättää arpajaislain uudistuksesta keväällä. Hallituksen esityksessä on myös kohta, jonka mukaan sisäministeriö voisi määrätä uhkasakon esimerkiksi nettipokerimainoksia julkaisevalle tiedotusvälineelle.

Arpajaislain mukaan uhkapelejä saavat markkinoida vain valtion pelimonopolin suojelemat RAY, Veikkaus ja Fintoto.

Kommentoi artikkelia