Vanhasen talosta löytyi vain tavanomaista lautaa
STT
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) talosta on löytynyt vain tavallista lautaa. TM Rakennusmaailma -lehden kutsumat asiantuntijat kävivät läpi kaikki tilat ja rakenteet sekä varastorakennuksen. Mistään ei löytynyt korkealaatuista erikoishöylättyä puutavaraa.
- Rakenteissa ja puuverhouksessa käytetty puutavara on tavanomaista oksaista laatua, jota on saatavilla puutavaraliikkeistä normaalina toimituksena, lausunnossa arvioidaan.
Ylen mukaan jokin rakennusliike maksoi erän tällaista puutavaraa, joka oli tarkoitettu Vanhaselle. Ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt sanoi jo ennen tarkastuksen tulosten julkistamista Ylen uutisille, ettei Silminnäkijä-ohjelma ole väittänyt erän päätyneen pääministerin taloon.
Vanhanen pitää lautajupakkaa omalta puoleltaan nyt loppuun käsiteltynä. Hän on tehnyt koko ajan selväksi, ettei lähde TV2:n ohjelman vuoksi oikeuteen.
Hän kokee, että TV2:n ohjelman vihjailulla yritettiin selkeästi kaataa pääministeri.
Yle kiistää, että olisi yrittänyt kaataa pääministeriä. Silminnäkijä-ohjelman ajankohta päätettiin ennen kuin oli tietoa vaalirahakohun kärjistymisestä. Ohjelma lähetettiin samalla viikolla kuin eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta.




