Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.02.2012 10:41
A A A

Jäätteenmäki äänestää Niinistöä, Jaakonsaari Haavistoa

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) kannattaa Sauli Niinistöä (kok.) Suomen seuraavaksi presidentiksi. Jäätteenmäki kertoo tiedotteessaan äänestäneensä Niinistöä myös kuusi vuotta sitten toisella kierroksella, kun vastassa oli Tarja Halonen.

Jäätteenmäki äänestää Niinistöä erityisesti kokemuksen ja turvallisuuden vuoksi.

- Niinistöllä on Haavistoa monipuolisempi kokemus nimenomaan Suomen asioiden hoitamisesta sekä täällä kotona että kansainvälisillä areenoilla.

Jäätteenmäki ei usko, että presidentinvaalin tuloksella on suurta merkitystä muiden vaalien menestyksen kannalta. Hän muistuttaa, että Halosen 12 vuoden presidenttikauden aikana demarit ovat hävinneet kaikki eduskuntavaalit.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) kertoo puolestaan äänestävänsä Pekka Haavistoa (vihr.). Jaakonsaaren mielestä Haavisto on kansainvälisempi ja lähempänä hänen omia arvojaan.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa