Poliisi: Turmarekka ajoi ehkä lievää ylinopeutta
STT
Pohjois-Karjalan poliisi epäilee, että täysperävaunullinen rekka saattoi ajaa lievää ylinopeutta Joensuun Enossa eilen aamulla. Kuusi ihmistä kuoli, kun rekka törmäsi risteyksessä kärkikolmion takaa tulleeseen henkilöautoon.
Onnettomuuden tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Liimatta kertoo, että rekan ajopiirturi on lähetetty tutkittavaksi. Turmapaikalla on 60 kilometrin nopeusrajoitus.
Turmassa kuolivat joensuulaiset 23-vuotias nainen sekä 23- ja 25-vuotiaat miehet, juukalainen 20-vuotias mies, kontiolahtelainen 24-vuotias mies sekä polvijärveläinen 26-vuotias mies. Polvijärveläinen ajoi autoa.
Kuolleista kaksi oli avoliitossa keskenään. Heiltä jäi kolmivuotias lapsi.
Henkilöauton kuljettaja kuoli sairaalassa. Häneltä ei pystytty ottamaan puhalluskoetta, mutta verikoe selvittänee myöhemmin mahdollisen alkoholin käytön.
Poliisin mukaan autossa oli alkoholijuomia.
Liimatan mukaan rekan kuljettaja on kertonut yhä kuulusteluissa, että henkilöauto tuli eteen yllättäen. Ainakin toistaiseksi poliisi epäilee häntä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuudesta kuolemantuottamuksesta.




