Lanton 13 syytteestä suurin osa jäi voimaan
Kolme vanhentunut, kahta tutkitaan
Vuokko Viljakka, STT

Joroisten terveyskeskuksen entiselle ylilääkärille Pekka Lantolle luettiin 13 syytettä aamulla alkaneessa Mikkelin käräjäoikeuden istunnossa. Häntä syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja seitsemästä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Yksi syyte koskee virkasalaisuuden rikkomista.

Lantto vaatii, että kaikki syytteet hylätään. Lanton puolustusasianajajan mukaan vanhuskuolleisuus ei ollut poikkeuksellisen suurta Joroisten terveyskeskuksessa Lanton aikana vuosina 2002–04 eikä kyse ole eutanasiasta.

Puolustuksen mukaan 13 syytekohdasta suurin osa on vanhentunut.

Maanantain käsittelyssä oikeus totesi kolme syytteistä vanhentuneiksi. Kahden kohdan osalta asia on vielä pohdinnassa.

Vanhentuneet syytteet koskevat kahta virkavelvollisuuden rikkomista ja yhtä virkasalaisuuden rikkomista. Pohdinnassa ovat pahoinpitely ja virkavelvollisuuden rikkominen, jotka liittyvät vanhuksen saattohoitoon.

Kunta kiistää korvaukset

Äitinsä menettänyt omainen vaatii 10 000 euron korvauksia. Joroisten kunta kiistää oikeuden korvauksiin. Myös Lantto on vaatinut valtiolta oikeudenkäyntikuluja

Oikeuskäsittelylle on varattu 14 päivää kolmen tuomarin voimin.

Lanton asianajajana on varkautelainen Mikko Vesanen.