| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kaasuputken vesilupaan tuli valituksia
Lisää aiheesta
- Itämeren kaasuputkesta valitus KHO:hon 4.10.10 16:37
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on saanut antamastaan Itämeren kaasuputken vesiluvasta ainakin kolme paperille kirjoitettua valitusta. Virastosta kerrottiin virka-ajan päättyessä, että valituksia on voinut lisäksi saapua sähköpostitse.
Valituksista kaksi on yksityisten ihmisten tekemiä ja yksi Suomen Luonnonsuojeluliitosta, kertoi ympäristöneuvos Mika Seppälä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri on yhdessä Viron luonnonsäätiön kanssa valittanut vesiluvasta. Järjestöt vaativat ensisijaisesti vesiluvan ja töiden aloittamisluvan kumoamista. Järjestöt ovat huolissaan erityisesti tynnyreissä olevista ympäristömyrkyistä.
Virasto antoi kaasuputkelle vesiluvan 12. helmikuuta. Valitusten jättämisten määräpäivä oli tänään.
Valitukset käsittelee Vaasan hallinto-oikeus. Sen päätöksiin tyytymättömät voivat jatkaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Putken rakentaminen alkaa huhtikuussa jo ennen kuin valituksia ilmeisimmin on käsitelty.


