Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.09.2012 21:29
A A A

Valtatie 15 poikki Etelä-Savossa kolarin takia

Säiliöauton kaatuminen ja sitä seuranneet onnettomuuspaikan raivaustyöt haittaavat yhä liikennettä valtatie 15:llä eteläsavolaisessa Mäntyharjun kunnassa. Tie oli tiistaiaamuna edelleen poikki raivaustöiden takia.

Pelastuslaitosi arvioi aamulla, että tie saadaan avattua puolenpäivän maissa.

Säiliöauto kaatui maanantai-iltana. Sen lastina oli bensiiniä ja dieseliä. Osa lastista valui tielle ja ojaan, ja pelastuslaitos on pumpannut polttoaineita pois auton säiliöistä.

Henkilövahinkoja turma ei aiheuttanut.

Turmapaikka on Kouvolantien ja Huuhilontien risteyksestä hieman etelään. Tapahtumapaikalla ovat käytössä etelän suunnasta Savitaipaleen ja pohjoisen suunnasta Mäntyharjun kautta kulkevat kiertotiet.

Keskustelua aiheesta Eino Pelkonen, Päiväranta, Kuopio. 17.9.2012 22:10:12 "Mitään suurempaa ympäristölle koitunutta vahinkoa ei ole todennköisesti tapahtunut, palokunnan imettyä maastoon valunut öljy talteen"

Pissimiestä kaupungintalon takapihalle saa sakot!

Eino Pelkonen.
Vastauksia: 4Osallistu keskusteluun
Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt