Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.09.2009 08:23
A A A

Kanerva vieraslistakohusta: "So what?"

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) myöntää keskustelleensa Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtajan Arto Merisalon kanssa syntymäpäiviensä vieraista illanistujaisissa. Kanerva oli tuolloin Suomen ulkoministeri.

Merisalo sanoi päivällä, että iltaa istuttiin helsinkiläisessä ravintolassa ja vieraslistaa käytiin läpi.

- Joo. Varmaan pitää paikkansa, jos hän (Merisalo) on näin sanonut ja hänellä on tällainen mielikuva ja so what, myönsi Kanerva STT:lle illalla.

Kanervan ja Merisalon mielestä vieraslistan laatimisessa ei ollut kyse juhlien suunnittelusta. He kiistivät edelleen valmistelleensa juhlia yhdessä.

Merisalon mukaan hän esitti illanistujaisissa Kanervalle jonkun toisen laatiman listan kutsuttavaksi kaavailluista vaikuttajista ja julkkiksista. Kanerva sitten veteli yli nimiä ja lisäili toisia.

Hän uudisti perjantaina väitteensä siitä, ettei tiennyt Nova Kiinteistökehityksen rahoittavan syntymäpäiväjuhlia. Kanervan mukaan juhlien järjestelyistä ja suunnittelusta vastasivat hänen kaksi turkulaista ystäväänsä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa