EmediateAd

Mosambikin mellakat pysäyttivätJyrki Katainen juuttui rajalle

1.9.2010 13:03 (Päivitetty 1.9.2010 13:03)
Kuva: Jari Tourunen

Jyrki Katainen (oik.) ja Suomen ulkoministeriön apulaisosastopäällikkö Heikki Tuunanen juuttuivat Etelä-Afrikkaan Mosambikin rajalla.

Marika Löf, Jari Tourunen

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) seurue on juuttunut Etelä-Afrikkaan Mosambikin rajalle maassa puhjenneiden levottomuuksien takia.

- Mosambikin hallituksen suosituksesta emme mene nyt Mosambikiin. Siellä on puhjennut mielenosoituksia hinnankorotusten takia. Tietojemme mukaan siellä on jonkin verran mellakoita ja tiesulkuja, Katainen kertoi Savon Sanomille raja-asemalta keskiviikkona.

- Tulin ottamaan selvää Afrikan arjesta, ja tätä tämä täällä välillä on.

Portugalilaisen uutistoimiston Lusan mukaan Mosambikin mellakoissa on kuollut jo ainakin kuusi ihmistä. Levottomuudet alkoivat ruuan kallistumisesta.

Kataisen mukaan seurue jää Etelä-Afrikan puolelle odottamaan jatkosuunnitelmia. Mahdollisesti matka jatkuu lentämällä Maputoon torstaina.

- Menemme paikalle, jos turvallisuustilanne suinkin sallii. Näissä vaikeissa olosuhteissa suomalaistenkin kehitysyhteistyötä tehdään, ministeri huomauttaa.

Kataisen piti tavata Mosambikin valtiovarainministeri sekä ulkoasioista ja yhteistyöstä vastaava apulaisministeri jo keskiviikkona Mosambikin pääkaupungissa Maputossa.

Savon Sanomien saamien luotettavien mutta vahvistamattomien tietojen mukaan Yhdysvallat on sulkenut lähetystönsä Maputossa.

Katainen tutustuu vajaan viikon matkan aikana Etelä-Afrikan ja Mosambikin talouskehitykseen, Etelä-Afrikan integraatioprosessiin sekä suomalaiseen kehitysyhteistyöhön.

Katainen palaa sunnuntaina alkaneelta matkaltaan lauantaina.

Kommentoi artikkelia