Kauhajoen koulusurmat:
Oikeudessa kuullaan uusia todistajia
STT
Tänään alkaneessa Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-oikeudenkäynnissä kuullaan kuutta uutta todistajaa. Yksi uusista kuultavista on Matti Saaren isäpuoli, jota oikeus kuulee videon välityksellä torstaina.
Syyttäjän ja puolustuksen mukaan uutta "raflaavaa" näyttöä ei kuitenkaan ole luvassa. Kyse on jutun uudesta oikeudellisesta harkinnasta, sanoo syyttäjä Jouko Nurminen.
Syyttäjä ja uhrien omaiset uudistivat vaatimuksensa hovioikeudessa. Syyttäjän mukaan poliisikomisarion olisi pitänyt ymmärtää ottaa Matti Saarelta ase pois nähtyään tämän nettiin lataamat ampumisvideot. Hän vaatii komisariolle sakkoja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Uhrien omaiset ajavat komisariolle rangaistusta kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi he vaativat syytetyltä ja valtiolta yhteensä yli 800000 euron kärsimyskorvauksia. Kymmenkunta uhrien omaista saapui tänään Vaasan oikeustalolle seuraamaan hovioikeuden istuntoa.
Hovioikeus pui juttua koko viikon.




