Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2012 12:52
A A A

Kaukojunat pahimmillaan pari tuntia myöhässä

Pakkanen on myöhästyttänyt useita kaukojunia. Esimerkiksi pohjoisesta lähteneitä junia on kulkenut aikataulustaan myöhässä jopa pari tuntia.

VR:n mukaan junissa on ollut erilaisia teknisiä vikoja. Esimerkiksi Helsingistä Kemijärvelle menevässä junassa oli kalustovika, jonka takia matkustajat joutuivat vaihtamaan junaa kesken matkan. Helsingin ja Joensuun välillä on myös ollut yli tunnin myöhästymisiä.

Pääkaupunkiseudun lähijunat ovat kulkeneet pääosin normaalissa aikataulussa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa