Kerjäämiskieltoa ei tule ainakaan ennen kesää
STT
Kerjäämistä ei yritetä rajoittaa lakia kiristämällä ainakaan ennen tulevaa kesää.
- On erittäin todennäköistä, jopa suorastaan varmaa, että sitä ei ehditä käsitellä, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sanoo.
Hallituksen ehdottamalla lainmuutoksella olisi kielletty aggressiivinen kerjääminen. Eduskunta aloitti esityksen käsittelyn vasta viikko sitten. Vastaanotto oli ristiriitainen. Osa vaati kovempia otteita kerjäämiseen ja osa piti kieltolakia turhana.
Lakiesitys raukeaa tällä erää, koska perustuslakivaliokunta ei vaalikauden loppukiireissä ehdi antaa siitä omaa lausuntoaan.
Samasta syystä raukeamassa on joukko muitakin lakiesityksiä, muun muassa esitys, joka mahdollistaisi autojen katsastuksen korjaamoissa. Sasin mukaan esityksen raukeaminen on hyvin todennäköistä.
Myös katsastuslain muutos herätti jo tuoreeltaan paljon epäilyjä eduskunnassa.
Kerjäämisen kieltämistä pohdittaneen seuraavan kerran huhtikuun eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.




