Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.02.2012 12:40
A A A

Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia

Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan keskustan työvaliokunta miettii uudelleen puolueen kunniapuheenjohtajalle Paavo Väyryselle maksettavat korvaukset kuntavaalien alla kiertämisestä.

Asia nousi esille eilen keskustan puoluehallituksessa, koska Väyrynen ilmoitti tiistaina pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi. Puolue olisi korvauksia maksamalla siten rahoittamassa myös Väyrysen puheenjohtajakampanjaa.

Asiasta kertoi tänään ensimmäisenä Turun Sanomat, jonka mukaan keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sydämistyi Väyrysen toimintaan ja syytti tätä puijauksesta.

Laaninen sanoi STT:lle, että Väyrysen ilmoituksen jälkeen syntyi huoli, miten mahdollisia puheenjohtajaehdokkaita kohdellaan tasapuolisesti.

Toissa vuonna keskustan Lahden puoluekokouksen puheenjohtajaehdokkaat saivat 2 000 euroa kiertämistä varten, mikä maksettiin jälkikäteen kuitteja vastaan.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa