Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.10.2009 16:38
A A A

Kirkkoherra Aalto kiistää väitteet luottamuspulasta

Imatran kirkkoherran tehtävissä ensi kuussa jatkava Marja-Sisko Aalto oikoo väitteitä, että hän olisi luvannut olla palaamatta virkaansa. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Reijo Siitonen on viimeksi viikonvaihteessa väittänyt siksi luottamuksen menneen.

Aalto on hakenut kolmea paikkaa muualta tuloksetta. Hän sanoo, ettei kuitenkaan ole luvannut jättää virkaansa Imatralla. Aalto on närkästynyt väitteistä, joissa epäillään hänen johtamistaitojaan ja luottamustaan seurakuntalaisten keskuudessa.

- Kun muuta ei keksitä, heitetään tällaisia verukkeita, hän tuhahtaa.

Aalto täsmentää myös tiedot korjausleikkauksestaan ennenaikaisina.

- Olen ollut nainen viime joulukuusta ja saanut hormonihoitoja. Muut toimenpiteet ovat vasta edessä.

Aalto vuokrasi perjantaina asunnon Imatralta, ja hän aloittaa työt 1. marraskuuta. Ensi viikolla hän keskustelee tilanteesta henkilökunnan ja luottamuselinten kanssa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa