Kissat hulahtavat pönttöön
Kristiina Poutiainen
Lemmikkiperheiden kodeissa pitää sisustuksen kestävyyden lisäksi huomioida myös eläimen turvallisuus.
Kissat muun muassa livahtavat helposti pienestäkin rakosista. Eikä kaikilla ole korkeanpaikan vaistoa, joten kerrostalossa myös parveke kannattaisi lasittaa tai verkottaa.
- Ja sulje aina wc-pöntön kansi. Moni kissa on pulahtanut sinne, eikä pieni pentu pääse ylös. Hukkumistapauksista en onneksi ole kuullut, kertoo yli 20 vuotta kissoja kasvattanut Suomen Rotukissayhdistyksen hallituksen entinen jäsen Eila Tähti.
Myös pyykinpesukone on syytä tarkistaa ennen käynnistystä, sillä koriin kömpineitä pentuja on vahingossa myös pesty.
Miten sisustan?Sisustussuunnittelija Mari Ukkonen näkee laminaatin lemmikkiperheen lattiavaihtoehtona.
- Laminaatti kestää kyllä, kun käyttöluokka on vähintään 32 ja pinta naarmusuojakäsitelty. Parketille suojakäsittelyä ei voi tehdä. Jos parketti on öljytty, pienet naarmut voi käsitellä itse piiloon vahalla ja öljyllä.
Laminaatin huono puoli lemmikille on liukkaus.
- Juostessa voi lattia olla liukas, eikä se ole esimerkiksi koiran lonkille hyväksi.
Lisäksi huono laminaatti voi mennä työpäivän aikana (8-10 tunnissa) pilalle pissalammikon alla.
Myös mattojen, verhojen, seinien ja huonekalujen materiaalien valinnassa on oltava tarkkana. Toiset kankaat ovat karvamagneetteja, toiset huonekalut eivät kestä hännänheilautusta.




