Kohulääkärille syytteet
Vuokko Viljakka
Vuosia odotettu oikeudenkäynti Joroisten terveyskeskuksen entistä ylilääkäriä, Pekka Lanttoa vastaan alkoi maanantaina Mikkelin käräjäoikeudessa.
Kihlakunnansyyttäjä Leena Hakavuori luki Lantolle 13 syytettä, joista ainakin kolme, mahdollisesti jopa viisi on kuitenkin ehtinyt vanhentua. Osa KRP:n tutkimista tapauksista vanhentui jo aiemmin.
Lanton syytelistalla on kaksi törkeää kuolemantuottamusta, törkeä pahoinpitely, pahoinpitely, virkasalaisuuden rikkominen sekä kahdeksan virkavelvollisuuden rikkomista Joroisten terveyskeskuksesta vuosilta 2002-2004.
Virkasalaisuuden rikkomisista kaksi oli vanhentunut eli syytetty sai haasteet vasta, kun tapauksista oli kulunut yli viisi vuotta.
Osassa vanhentuneista tapauksista kyse oli vain muutaman päivän viiveestä.
Kolmas vanhentunut tapaus koski virkasalaisuuden rikkomista. Oikeus selvittää vielä, onko myös syyte liian vähän kipulääkettä saaneen potilaan pahoinpitelystä vanhentunut.
Lantto kiistää
Kaikki syytteet kiistävä Lantto kuunteli syytteet ilmeettömänä ja rauhallisena varkautelaisen asianajajansa, Mikko Vesasen vieressä ensimmäisenä oikeudenkäyntipäivänä maanantaina.
Jutulle on varattu käsittelyaikaa 14 päivää. Jutussa on poikkeuksellisesti kolme tuomaria.
Lantto ja syyttäjä eivät halunneet maanantaina kommentoida oikeuskäsittelyä.
- Johan oikeutta on käyty ihan riittämiin mediassa. Katsotaan näytöt ensin ja kommentoidaan sitten.
Ei eutanasiaa
- Julkisuudessa on puhuttu virheellisesti eutanasiasta. Täytyy muistaa, ettei joroislaisten kuolleisuus noussut yhden vuoden aikana.
- Kuolemien määrä on ollut koko ajan likipitäen sama, tuolloin vain entistä useampi pääsi viimeiselle matkalleen omassa terveyskeskuksessa, Lanton asianajaja Vesanen muistutti.
Vesanen ei usko, että oikeusprosessi linjaa jatkossa terveyskeskusten toimintatapaoja vanhusten saattohoidossa.
- Kyse on yksittäisistä tapauksista, joilla ei ole yleistä merkitystä, hän sanoo.
Onko osa virkavelvollisuuden rikkomisista tuottamuksellisia selviää oikeuskäsittelyn aikana.
Jutussa on yli kymmenen todistajaa ja syyte on laadittu yli tuhatsivuisen tutkintamateriaalin pohjalta.




