Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.06.2011 11:36
A A A

Merisalo ei niele lahjussyytteitä

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii kolmelle rangaistusta Rovaniemen kelkkatehdashankkeesta. Syyttäjä epäilee, että hanketta on vauhditettu lahjuksilla. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimineen Ari Ruotsalaisen epäillään saaneen yli 27 000 euron arvosta etuja tehdashankkeeseen osallistuneilta. Hänen epäillään osallistuneen esteellisenä tehdashanketta koskeneiden päätösten tekoon Rovaniemen kaupunginhallituksessa.

Lahjusten antamisesta syytetään Nova-johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä.

Entinen Nova-johtaja Arto Merisalo pitää lahjussyytteitä perusteettomina.

Merisalo pitää omaa rooliaan vähäisenä kelkkatehdasneuvotteluissa. Hänen mielestään ainoa yhteys on tapaaminen, jossa sovittiin Kehittyvien maakuntien Suomen (KMS) tuesta Ari Ruotsalaiselle.

Merisalo ei ymmärrä, miten hän ja Tapani Yli-Saunamäki olisivat voineet syyllistyä lahjuksen antamiseen.

Kaksikko on epäiltynä myös kansanedustaja Ilkka Kanervaan (kok.) liittyvässä lahjusjutussa sekä Nova-yhtiöiden konkurssiin liittyvässä rikosjutussa.

Kaksikko on kiistänyt kaikki syytteet.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa