TM tutkii Vanhasen talon
STT
Keskusrikospoliisi ei aloita esitutkintaa pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) toimitetuksi väitetystä puuerästä. KRP:n mukaan mahdollinen rikos olisi vanhentunut.
Yleisradion Silminnäkijä-ohjelma kertoi alkuviikosta, että eräs rakennusliike olisi toimittanut Vanhasen omakotityömaalle korvauksetta lautatavaraerän. Sama rakennusliike olisi ohjelman mukaan tehnyt kerrostaloja Nuorisosäätiölle, jonka puheenjohtajana Vanhanen tuolloin toimi.
Rakennusliikkeen nimi, tavaran arvo tai teon ajankohta eivät selvinneet ohjelmasta. Poliisi ei myöskään saanut niitä selville tutkinnassaan, ja Yle vetosi lähdesuojaan.
Vanhanen kertoi tänään, ettei hän ryhdy peräämään kunniaansa oikeudessa Ylen Silminnäkijä-ohjelman rakennustarvikkeita koskevien väitteiden takia.
- TM Rakennusmaailma -lehti tuo itsensä valitsemat asiantuntijat paikalle ja suorittavat katselmuksen. Se on se tapa, joka minulla on käytettävissä siihen, että selvitetään, ettei Ylen mainitsemaa erää löydy, Vanhanen sanoi.




