Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.05.2010 10:47
A A A

KRP Ulvilan peitetoiminnasta:

Eettisyys huomioitiin

Keskusrikospoliisi vakuuttaa, että eettiset ongelmat on huomioitu Ulvilan murhajutun peitetoiminnan yhteydessä.

KRP:n tänään julkaiseman tiedotteen mukaan Ulvilan jutussa on kyse teosta, jossa rikoslaissa säädetty rangaistus on ankarin mahdollinen.

- Siksi peitetoiminnan käyttö rikoksen selvittämiseksi on ollut suhteellisuusperiaatteen mukaista.

Keskusrikospoliisin edustaja vahvisti Satakunnan käräjäoikeudelle jo eilen, että poliisi käytti Ulvilan tapauksen tutkinnassa myös peitetoimintaa. Poliisi ei lakiin vedoten kerro operaation yksityiskohdista.

Puolustus on epäillyt, että murhasta syytetyn naisen taannoinen miesystävä "Seppo" olisi ollut oikeasti peitetoimintaan koulutettu poliisi. Seppo on hävinnyt sittemmin kuin tuhka tuuleen.

Peitetoimintaa käytetään vain vakavimman rikollisuuden tutkinnassa ja torjunnassa, kun kyseessä on yksilön tai yhteiskunnan erittäin suuri etu.

Peitetoiminnan käyttö onkin Suomessa varsin harvinaista. Lukumäärä liikkuu kymmenen tuntumassa vuositasolla.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa