Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.09.2010 04:58
A A A

Anttila vaatii kattavampia metsävakuutuksia

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) vaatii vakuutusyhtiöiltä kattavampia metsävakuutuksia.

Anttilan mukaan nykyiset vakuutusmuodot ovat riittämättömiä. Ennen loppukesän myrskyjä vain noin 30 prosentilla metsänomistajista oli metsävakuutus, mikä on ministerin mielestä liian vähän.

Anttila pitää myös selvänä, että hehtaarista maksettavalla 2-3 euron vakuutusmaksulla ei voi saada täyttä korvausta metsän tuhoutuessa.

Ministeri kertoi eilen, että Suomi ei voi hakea myrskytuhoihin tukea Euroopan solidaarisuusrahastolta. Anttilan mukaan rahastoa voidaan käyttää vain, kun katastrofista aiheutuvat kustannukset ylittävät kolme miljardia euroa, eikä näin Suomen kohdalla käynyt.

Uusimman tiedon mukaan Asta-myrsky tuhosi noin 30 prosenttia ylittämästään metsäalasta, eli noin neljä miljoonaa kiintokuutiometriä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa