EmediateAd

Reborn-nukke näyttää hämmästyttävän aidoltaOnko tuo oikea vauva?

15.3.2010 4:59 (Päivitetty 15.3.2010 4:59)

Reborn-nukke Tuisku on toinen puolikas Maarit Lahtosen tekemistä keskoskaksosista. Nukkejen tutteja ja vaatteita tekijät hankkivat kirpputoreilta, internetista ja tuttavaperheiltä.

Niina Korhonen

Reborn-nuket näyttävät ja tuntuvat aidoilta vastasyntyneiltä. Viiden vuoden ajan nukkejen tekoa harrastanut Maarit Lahtonen kertoo, että saakin vastata usein kysymykseen, onko kyseessä oikea lapsi.

Itse termi reborn-tarkoittaa nukkejen valmistustapaa, jossa nuket muokataan maalaamalla ja vaihtamalla osia uusiksi vanhemmista versioistaan. Nuken tekeminen vie keskimäärin kolme viikkoa.

Tuore nukenmuokkaaja Sanna Tirkkonen, kertoo työhön tarvitaa silmän ja käden taitoja.

- Ja pitkää pinnaa. Sen verran tarkkaa näpertelyä on esimerkiksi hiusten istuttaminen yksi kerrallaan.

Nainen pyöräytti itse viime vuonna maailmaan 12 nukkevauvaa.

- Viimeistely on tosin niin rankkaa puuhaa, että nuken valmistamisessa tulee yhtä hiki kuin oikeassa synnytyksessä.

Suomessa reborn-nukkeharrastajia on noin 30.

Opettajana neuvolassa

Nukkeja tehdään pääasiassa aikuisten leluiksi. Niitä tilaavat myös lapsettomat tai lapsensa menettäneet.

- Tyypillinen ostaja on keski-ikäinen nainen, Lahtonen kertoo.

Yhdysvalloissa nukkevauvoja käytetään terveydenhoitoalalla neuvolatyön opetteluun. Viihteen saralla reborn-nuket puolestaan tähdittävät vauvan rooleja elokuvissa.

Lue lisää harrastuksesta maanantain Savon Sanomista. Tiesitkö, että Savon Sanomien kestotilaus maksaa vain 0,78 euroa / päivä. Tilaa oma lehti kestona tai määräaikaisena tai osta päivän lehti näköislehden irtonumerona.
MobiiliPalvelulla saat uutiset vauhdilla matkapuhelimeesi!

Muokkaaminen : Vaihe vaiheelta Aluksi nukke puretaan osiin, ja tehdasmaalit poistetaan. Osat pestään kuumassa vedessä astianpesuaineella, sillä maali tarttuu parhaiten puhtaaseen pintaan.

Nukke väritetään usealla kerroksella maalia. Jokainen värikerros pitää kiinnittää 130-asteisessa uunissa.

Pohjavärin lisäksi nukkeen tehdään varjostuksia ja sävytyksiä. Väri viimeistellään lakkaamalla.

Muovisilmät poistetaan ja vaihdetaan elävämmän näköiseksi. Materiaaleina käytetään esimerkiksi akryyli-, polymeeri- tai lasisilmiä.

Hiukset istutetaan yksi kerrallaan neulalla. Hius- ja ripsimateriaaleina käytetään yleensä mohairia tai aitoa hiusta.

Vartalo koostuu nivelletystä kangasvartalosta ja vinyylijäsenistä. Painoa lisätään esimerkiksi lasimurskan tai muovipellettien avulla. Vartalo täytetään askarteluvanulla.

Nukkejen hinnat liikkuvat 200 - 500 euron välillä materiaaleista ja koosta riippuen.

Kommentoi artikkelia