Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.11.2009 10:37
A A A

Kuopioon tuli aluksi odotettua vähemmän rokotteita

Riskiryhmien ensimmäiseen influessarokotukseen keskiviikkona saapuneiden ihmisten paljous yllätti viranomaiset Kuopiossa. Määrää arvioitiin aiempien kausi-influenssarokotusten perusteella, mutta rokotusta haluavia oli nyt huomattavasti enemmän.

Rokotteita myös saatiin odotettua vähemmän. Kuopioon piti tulla 4 000 annosta, joista puolet oli tarkoitus jakaa keskiviikkona. Rokotteita tuli vain 1800, joista 900 jaettiin keskiviikkona.

Myöhemmin torstaina rokotetta tuli lisää, ja tätä säästetään ensi viikoksi, jotta keskiviikkona ilman rokotusta jääneet pysyvät ohjeistetussa rokotusaikataulussa.

Iltapäivällä rokotteita tuli lisäksi 300 kappaleen erä, joten keskiviikkona rokotteen sai 1 200 ihmistä.

Osa riskiryhmiin kuuluvista jäi keskiviikkona ilman korotusta. Riskiryhmiin kuuluvien rokottaminen jatkuu tänään torstaina, jolloin vuorossa ovat ne, joiden sukunimi alkaa kirjaimella M-Ö.

Tämän jälkeen seuraavat ajat järjestetään ensi viikolla, kun rokotetta on saatu lisää Kuopioon. Rokotusajat ja paikat ilmoitetaan viikon alussa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa