Lapin Kansan päätoimittajaksi Kokkonen HS:stä
STT
Lapin Kansan päätoimittajaksi on nimitetty Antti Kokkonen. Hän on nyt Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies.
- Lähden uuteen tehtävään motivoituneena, ja katse on eteenpäin, Kaikkonen kuvailee tuntemuksiaan uudesta tehtävästään.
STT:n tavoittama Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne ei kerro, oliko Kokkonen mukana hakuprosessissa jo silloin kun päätoimittajaksi valittiin Johanna Korhonen. Kokkosen mukaan hänen kohdallaan kyse on tavallisesta hakuprosessista.
- Yksityiskohtia en ala eritellä, mutta minun kohdallani kyse on ollut normaalista hakuprosessista, Kokkonen toteaa.
Alma Media erotti syyskuussa aiemmin Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen. Korhosen mukaan erottamisen syynä oli se, että hän elää naisen kanssa. Alma Median mukaan kyse oli luottamuspulasta.
Korhonen pyrkii journalistiikan vierailevaksi professoriksi. Tampereen yliopiston virkaa tavoittelee Korhosen lisäksi 18 muutakin kokenutta toimittajaa.
Vuoden mittainen määräaikainen professuuri täytetään nyt kolmannen kerran. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.




