EmediateAd

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki:Jätevesilaki ei ole maaseudun rankaisuvero

8.9.2010 12:26 (Päivitetty 8.9.2010 12:26)
Kuva: Heikki Toivanen

Lisää aiheesta

STT

Velvollisuus hankkia jätevesien puhdistuslaitteita haja-asutusalueilla on nostattanut ja nostattaa edelleen kiivaita tunteita. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) korostaa, että kyseessä ei ole mikään maaseudun rankaisuvero.

Lehtomäki sanoo sinänsä ymmärtävänsä monien ajatusta, että "meidän satsi on niin vähäpätöinen, kun naapuri levittää pellolle kuormittain lantaa". Hän on arvostelutilanteissa kuitenkin muistuttanut, että haja-asutusalueilla asuu 1,5 miljoonaa suomalaista. Se on ympäristön kuormituksen ja päästöjen kannalta suuri määrä.

Suomessa on kaiken aikaa tehostettu jätevesien puhdistamista. Näistä investoinneista esimerkiksi jokainen kaupunkikiinteistö on joutunut maksamaan oman osansa.

Lehtomäki myöntää, että velvollisuuden toimeenpano on ollut kuoppaista. Hän tietää myös, että jossain on tehty vähän liioiteltujakin remontteja.

Eduskunta saa lähiaikoina lainmuutosesityksen, jonka perusteella velvollisuus ei koske 68 vuotta täyttäneitä. Jätevesijärjestelmät on rakennettava vuoden 2013 loppuun mennessä.

Keskustelua aiheesta Kari M. Oittinen, LEHTIMÄKI KK | 8.9.2010 16:36:43 Paula Lehtomäki ei voi vääremmässä olla lausunnossaan. Kyllä toteutustapa on nimenomaan haja-asutusalueen (maaseudun) asukkaiden kurmoottamista ja kaikennäköisten vilunkivillejen pitkän päälle toimimattomien viritysten (jätevesijärjestelmät) kaupan edistämistä. Vastauksia: 10 | Osallistu keskusteluun