| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lukijat ovat löytäneet verkkoväitöskirjat
Yliopistojen verkkosivuilla julkaistut väitöskirjat kiinnostavat myös tavallisia kansalaisia. Suosittu väitöskirja voi kerätä tuhansia lukukertoja.
Tampereen yliopistossa on seurattu väitöskirjojen lukukertoja eli latauksia vuodesta 2005. Yleisön suosikkeja näyttävät olevan käytännönläheiset suomenkieliset väitöskirjat.
Jos väitöstutkimus edustaa esimerkiksi lääketieteen perustutkimusta ja on englanninkielinen, se ei nouse korkealle lukutilastoissa.
– Voisi kuvitella, että kansalaiset ovat hyödyntäneet niitä joko työelämässä tai muussa elämässä, Tampere University Pressin kustannuspäällikkö Outi Sisättö arvioi suosikkiväitöksiä.
Listan kärkisijoilta voidaan poimia vaikkapa Hilkka Sandin "Sateenkaaren päästä löytyy kultaa". Vuonna 2003 tarkastettu väitöskirja on tutkimus suomalaisesta saattohoidosta. Se on ilmeisesti kiinnostanut sekä hoitoalan ammattilaisia että potilaiden omaisia.
Monet muutkin terveys- ja hoitoalan väitöskirjat ovat suosittuja.


