Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.02.2012 21:34
A A A

Maakuntajohtajat: Vaihtoehtoja tarvitaan

Maakuntien johtajat ovat valmistelleet vaihtoehtoja kuntauudistuksen suurkuntamallille. Etelä-Savon Matti Viialainen pitäisi hyvänä, että Suomeen tehtäisiin vahvat maakunnat, jotka ottaisivat hoitaakseen muun muassa terveydenhuollon palvelut.

- Kansanvaltainen aluehallinto ottaisi hoitaakseen osan kuntien tehtävistä. Silloin näin suurta kuntien lakkauttamista ei voisi pitää perusteltuna.

- Paras esimerkki meillä on Ahvenanmaa, jossa hommat toimii kaikkein parhaiten Suomessa.

Raportissa mainitaan muun muassa Etelä-Savon väestö- ja taloushaasteet. Peruspalveluiden katsotaan jo vaarantuneen.

- Meillä pelaa peruspalvelut tosiasiassa erittäin hyvin. Elinvoimaa on. Suurkunnat eivät ole ratkaisu ikääntymisasiaan.

Myös Pohjois-Savon Jussi Huttunen kytkisi uudistukseen mieluusti sosiaali- ja terveydenhuollon tulevat muutokset.

- Varmasti tässä vaihtoehtoja on jos sen vain ennättää kertomaan. Kuntakierroksen Pohjois-Savon suuri päivä on 13.3. Alustavan tiedon mukaan jokaiselle kunnalle on varattu 4 minuuttia puheenvuoroon.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa