Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
09.07.2010 08:49
Mattolaitureita siirretään maalle kuormituksen vuoksi
STT
Mattojen pesuvedet kuormittavat etenkin pieniä järviä ja lampia huomattavasti. Monissa kunnissa mattolaitureita on siksi ryhdytty siirtämään maalle, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta.
Ympäristökeskuksen selvitysten mukaan pesuveden joutuminen suoraan vesistöön vaikuttaa sitä enemmän, mitä pienempi vesistö on kyseessä. Esimerkiksi Pirkanmaalla on todettu, että matonpesu vaikuttaa vesistöön pesupaikan läheisyydessä huomattavasti. Meriveden äärellä vaikutusten on todettu olevan huomattavasti pienempiä.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




