EmediateAd

Metsäteollisuuden toimihenkilöt uhkaavat lakolla

1.9.2010 15:08 (Päivitetty 1.9.2010 15:08) STT

Kiistat metsäteollisuuden työehtosopimuksista ovat johtamassa STTK:laisten toimihenkilöiden lakkoon.

Toimihenkilöunioni TU antoi tänään lakkovaroituksen mekaaniseen metsäteollisuuteen ja puusepänteollisuuteen. Jos sopuun ei päästä, kahden viikon lakko alkaa 16. syyskuuta.

Lakon laajuus selviää myöhemmin. TU:n sopimusten pirissä työskentelee näillä aloilla vajaat 3 000 toimihenkilöä.

Kiistat koskevat palkankorotuksia.

TU:n puheenjohtaja Antti Rinteen (sd.) mukaan talouskehitys on kääntynyt nousuun samalla kun irtisanottujen töitä tekevien työmäärä on kasvanut.

TU on käynyt neuvotteluja Metsäteollisuuden ja Puusepänteollisuuden kanssa kesäkuusta lähtien. TU:n mukaan työnantajat ovat tarjonneet 0,5 prosentin paikallisesti sovittavaa erää. Jos siitä ei päästä sopuun, yleiskorotuksena maksetaan 0,2 prosenttia. TU on vaatinut tälle vuodelle 0,9 prosenttia.

Kommentoi artikkelia