Turun Myllysillan purkamisesta ei ole päätetty
STT
Turun Myllysillan mahdollisesta purkamisesta ei ole päätetty vielä mitään, kertoi Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen STT:lle.
Virtanen korostaa, että asiantuntijat selvittävät tilannetta. Vielä ei ole tehty edes esitystä siitä, mitä sillan suhteen pitäisi tehdä.
Turun Sanomat kertoi aiemmin tänään verkkosivuillaan, että silta puretaan.
Aurajoen vahva jääpeite on haitannut Myllysillan tukemista. Sillan alle ei saa helpolla ponttoneja. Vaikka ponttonit saisikin veteen, kevättulva voisi viedä ne mennessään ja vahingoittaa siltaa lisää.
Asiantuntijat ovat myös erimielisiä siitä, helpottaisiko sillan alla olevien jäiden sahaaminen tilannetta.
Myllysilta on taipunut edelleen tänään, mutta vauhti on hidastunut.
Myllysillan sulkeminen ei aiheuttanut pelättyjä ruuhkia aamun työmatkaliikenteessä. Myllysillan kautta kulkee normaalisti noin 25 000 ajoneuvoa päivittäin. Liikenteen helpottamiseksi viereinen Martinsilta on muutettu kaksisuuntaiseksi.




