Narkolepsiatutkijat: H1N1-virus huoletti jo etukäteen
STT
Tutkijat pelkäsivät sikainfluenssaviruksen lisäävän narkolepsiasairastumisia. Unitutkija Markku Partisen mukaan huoli nukahtelusairauden yleistymisestä nousi esille hieman ennen kuin sikainfluenssa levisi pandemiaksi eli kesällä 2009.
- Viruksena se muistuttaa vuonna 1918 Euroopassa jyllännyttä virusta, jota nimitettiin espanjantaudiksi. Siihen influenssavirukseen liittyi, että miljoonia eurooppalaisia sairastui myös poikkeavaan uneliaisuuteen. Me pelkäsimme, että nyt käy samoin.
Narkolepsiatutkijat olivat epidemian uhatessa Partisen mukaan tyytyväisiä, että Euroopassa reagoitiin nopeasti ja aloitettiin rokotekampanja.
Noin 40 lasta ja nuorta on kuitenkin Suomessa sairastunut narkolepsiaan viime joulukuun ja kevään aikana. Parhaillaan selvitetään, onko sairastumisten syynä rokote, sikainfluessavirus vai joku muu virus.
Partinen on itse mukana yhtenä ulkopuolisena asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtamassa asiantuntijaryhmässä. Narkolepsialasten vanhemmat ovat epäilleet THL:n riippumattomuutta tutkimuksissa. Partisen mukaan huolta tässä suhteessa ei ole.




