Peruspalveluministeri pitäisi keskioluen kaupoissa
Jukka Patrakka
Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) mukaan lainsäätäjältä ei ole tulossa uusia rajoituksia alkoholin saatavuuteen.
Keskioluen siirtämistä Alkoon hän ei aja.
Entistä tiukempia oluen myyntirajoituksiakaan ei ole sosiaali- ja terveysministeriössä mietinnässä, koska Risikon mielestä nykyiset säännöt ovat selvät.
- Alkoholin vaikutuksen alaisina oleville ei myydä. Myyntiä kaupoissa rajoitetaan aamuisin ja iltaisin.
Suomi menettää noin viisi miljardia euroa vuosittain alkoholihaittojen vuoksi. Muun muassa töistä poissaolot ja rattijuopumukset käyvät kalliiksi.
Hillintäkeinoina ovat alkoholivero, saatavuuteen vaikuttaminen ja valistus.
- Tämä hallitus on näitä kaikkia jo käyttänyt. Muuta ei ole nyt valmisteilla.
Saatavuuden kiristämistä Risikko ei kannata.
- Mutta en myöskään sitä, että viini tuodaan maitokauppoihin. Osa tätä haluaa, ja toiset tahtovat keskioluen Alkoon. Mielestäni tilanne olkoon näin kuin se nyt on.




