Piispa ja Imatran kirkkoherra "ilmanpuhdistuskokoukseen"
STT
Mikkelin hiippakunnan piispa Voitto Huotari ja Imatran kirkkoherra Olli Aalto tapaavat seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä keskiviikkona Imatralla.
Seurakunnan tiedottajan Heli Rautasen mukaan kyse on eräänlaisesta ilmanpuhdistuskokouksesta, jossa käydään läpi niitä tuntoja, joita ihmisissä heräsi kirkkoherran ilmoitettua sukupuolenvaihdoksestaan.
Tapaamisessa ovat mukana mm. aluekappalaiset, diakonian viranhaltija, talousjohtaja ja perheasianneuvottelukeskuksen johto.
Huotari on aiemmin sanonut, että Aallolla on oikeus jatkaa virassaan, vaikka sukupuoli vaihtuu. Piispan mukaan seurakunnasta on kuulunut ristiriitaisia viestejä Aallon jatkomahdollisuuksista.
Aalto jää virastaan virkavapaalle ensi vuoden alussa. Hän on toiminut Imatran kirkkoherrana vuodesta 1986.




