Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
20.08.2009 05:01
Karhujen ja vesilintujen metsästys alkaa
STT
Metsästäjät pääsevät tänään sekä vesilintu- että karhujahtiin. Metsästäjäin keskusjärjestön mukaan suuri osa Suomen noin 300 000 metsästäjästä osallistuu sorsastukseen. Vuotuinen saalis noussee jälleen yli puoleen miljoonaan lintuun.
Karhujen kaatolupia on lisätty tuntuvasti viime vuodesta. Nyt niitä on tarjolla noin 140. Karhujahti painottuu Pohjois- ja Itä-Suomeen.
Joensuun Tuupovaarassa Kokinvaaran kylän lähellä liikkui aamupäivällä haavoittunut naaraskarhu, joka onnistuttiin kaatamaan hieman ennen puolta päivää. Eläin haavoittui aikaisin aamulla karhunmetsästäjän luodista.
Metsästäjät jäljittävät karhua koirien avulla. Ihmisiä kehotettiin välttämään ulkona liikuskelua alueella, kunnes eläin olisi löydetty.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




